OSALLISTUMINEN:

LUOKAT:
1. He B (tarinaluokka) TT
2. He A (tarinaluokka) TT

TARINAN AIHE:
Sisältö on vapaa, mutta sen tulee liittyä kilpailuun. Tarinan arvosteluun vaikuttavat yhdessä niin sisältö kuin oikeinkirjoituskin. Käyttäkää mielikuvitustanne, mutta pysykää silti realistisina; en halua että yhdellekään hevoselle kasvaa siivet tai sarvi kesken radan. Ja kaikki vaan rohkeasti mukaan!

TULOKSET, tarinat arvostelee Ancor ja ne tulevat tälle sivulle kilpailujen jälkeen

1. He B (tarinaluokka)
1. Taru K (VRL-0687, BRT) - Calypton II
2. Crystal (VRL-0628, KR) - Napernaatti VH-33562
3. Lumiére (VRL-1104, EVR) - Bernaudette BLI VH-24687
4. Maarya (VRL-2434, EVR) - Paapurin Taapero VH-31594
5. Marjatta (VRL-0142, AJC) - O.K Little Miss Sunday VH-24910

2. He A (tarinaluokka) TT
1. Crystal (VRL-0628, KR) - Napernaatti VH-33562
2. heidi. (VRL-1537, FCR) - Toy Soldier
3. Kordevil (VRL-6290, KiR) - Torrevan Kukkulan Kuningas VH-33304
4. Maarya (VRL-2434, EVR) - SS Tigerol VH-15445

TARINAT, satunnaisessa järjestyksessä.

luokka 1

Marjatta (VRL-0142, AJC) - O.K Little Miss Sunday VH-24910
Olin herännyt jo aikaisin kisa-aamuna ja minulla oli runsaasti aikaa juoda ihana, lämmin, maukas ja muikean kermainen espressoni omakotitaloni keittiössä ikkunan äärellä. Katselin laitumelle, jossa pikkaisen mahaa omaava kisatammani tanssahteli omissa maailmoissaan. Tänään olisi kivat koulukilpailut edessä ja minua jännitti aivan kamalasti! Kisat järjestetään kivalta ja idylliseltä vaikuttavalla tallilla. Vihdoin päätin hakea tamman ja lastata sen pakattuun autoon kohti trailerin ääretöntä (ja sen yli). Kun saavuttiin kisapaikalla, siellä oli ihan hillittömästi väkeä. Liisu peruutti kanihyppy lisäyksellä trailerista ja käväisi ukkovarpaani päällä. Auts! No siinä pikkasen aikaa kirosin tamman ihmetellessä kisahälinää helikopterikorviensa kanssa. ;--) Ei sille voinut olla vihanen sitten millään. Laittelin kamat sille päälle ja juoksin siellä täällä kisalupien kanssa, Liisu kiltisti seuraili perässä. Lopulta nimemme kuulutettiin radalla, silloin iski tammaan ihme paniikkikohtaus. Meillä oli vielä 10 m radalle, jossa meitä odotettiin. Antaessani pohkeet tammalle, neiti lähti pyörimään hirmusta haipakkaa ympäri vähät välittäen avuistani. Oli siinä tuomarilla nauramista kun lopulta sitten karautettiin laukkapukkihypyillä kentälle. Puolet Liisun leteistä oli avautunut ja mörrimöykkyharja oli paljastunut, huoh. Et arvaa miten hävetti kun aloitin radan tervehtimällä mahdollisimman positiivisin mielin. Sitten tapahtui se kauan odotettu 'ihme'. Tamma liikkui sulavin ja solakkaisin liikkein eteen. Lopulta itsekin rentouduin ja pääsin mukaan tähän meininkiin. Vähät minä harjasta enää välitin, neitihän liikkui parhaiten vuosiin. Peräänantokin pysyi hienosti yllä ja se jopa kantoi itsensä! Kisapäivä oli oikein ratkiriemukas vuosiin, tulen ensi kerralla tänne uudestaan! Kiitokset mehumaija-tädille kisakioskilla kun tarjouduit pitämään Liisua sen 10 min ;--)
"Suloinen tarina, mutta valitettavasti teksti ei ole sieltä sujuvimmasta ja virheettömimmästä päästä."
_________________________________

Crystal (VRL-0628, KR) - Napernaatti VH-33562
Hiekan pöllytessä tamman jaloissa, lähenimme kenttää, jota ympäröi sankka joukko katsojia. Kaikki tuijottivat silmäkovana Naperoa, joka ihme kyllä oli tyyni kuin viilipytty. Itseäni hermostutti, sillä jos tekisin yhdenkin virheen, sen huomaisivat kaikki nuo useat katsojat. Ratsastin päättäväisesti hieman tahmean tuntuista tammaani eteenpäin ja yritin hymyillä rohkeasti, vaikka tosiasiassa hampaani kalisivat toisiaan vasten ja jännitys oli suuri. Oli kyllä kummaa, että edes ylipäätään jännitin, sillä nämä olivat niin monennet kilpailut itselleni, etten pysynyt enää edes laskuissa mukana. Taputin ratsuani kaulalle ja ratsastin radalle.

Kovaäänisistä kuulutettiin bassoäänisen miehen äänellä samaan aikaan nimeäni ja tammani Napernaatin nimeä. Kuiskasin ratsulleni, että mies puhui hienosta tammastani. Se hörähti ikäänkuin naurahtaen puheilleni ja rentoutui selkeästi selästä, kuin mitä lämmittelyssä se oli ollut. Tuomari vihelsi pilliin ja nostin ravin, joka oli tasaista ja pehmeää. Kuiskailin hienolle kouluratsulleni koko radan ajan jotain rohkaisevaa, sillä se sai oman mielenikin reippaaksi ja iloiseksi. Napernaatti kuunteli minua ja apujani hyvin, eikä se temppuillut juurikaan. Mitä nyt peruutukset menivät hieman vinoon ja pohkeenväistö ei meinannut ottaa sujuakseen, mutta pidin silti suoritusta hyvänä viisivuotiaalta tammaltani. Kaikkien näiden katsojien edessä olin tehnyt upean suorituksen, kun ottaa huomioon tammani aikaisemmat kisakokemukset ja oman jännitykseni. "Mahtavaa Napero!", huudahdin sille kun ravasimme kentältä pois lopputervehdysten jälkeen.

Monet katsojista tulivat onnittelemaan meitä hienosta radasta ja jotkut kysyivät, saivatko he ottaa kuvia Naperosta. Myönnyin hieman vastahakoisesti, miettien, menisivätkö kuvat jollekkin virtuaalihevoselle.. Mutta oi hitsi. Sitten mieleeni muistui eräs tosiasia. Napernaatti itse oli virtuaalihevonen. Noh, virtuaalista tai ei, onnellinen olen kuitenkin! "Siinäpähän pistävät virtuaalihevosen kuvat virtuaalihevoselle jos haluavat!", naureskelin Naperolle, josta oli kovaa vauhtia tulossa minun rakkain ystäväni ja elämänkumppanini. Kiitos tästä päivästä, se oli kiva!
"Tässä tarinassa on parasta se, että sitä ei ole yrittämällä yritetty saada mielenkiintoiseksi, vaan se on mukava, pienellä huumorilla ja ironianpoikasella varustettu kertomus joka sellaisenaan nostaa itsensä melkein kärkisijalle."
_________________________________

Maarya (VRL-2434, EVR) - Paapurin Taapero VH-31594
Vasemmalla lavallani luultavasti seisoo piru, sillä kuulen pienen äänen sanovan: "Älä Tatti missään nimessä astu tuohon mörköboksiin, voit viivyttämällä sisääntuloa unohtaa koko kisat, ja se tietää enemmän laiduntamista!" "Niin, tottahan se on", ajattelen. Hätkähdän, kun toinen ääni sisälläni kehottaa näin: "Kiltti Paapurin Taapero (kyllä, hän puhuttelee minua koko nimelläni!), menisit nyt Maaryan mieliksi kuljetusautoon, voitte vaikka voittaa koko kisan!" Voittaa? Saada ruusukkeen? Sitä ei ole vielä kertaakaan tapahtunut, joten eiköhän olisi aika tuottaa Maaryalle iloa... Painottelen kahden vaiheilla, kunnes otan ison askeleen kuljetusautoon ja Maarya pamauttaa lastaussillan kiinni. Matka voittoon voi alkaa!

Kuljetusautomme huristelee kisapaikalle ja se pieni, sirompi ääni, joka kehotti minua astumaan lastattavaksi, sanoo: "Hienosti tehty, Tatti, nyt muista vain käyttäytyä kunnolla hoidettaessa ja vieläpä napata se ruusuke!" Ääni on niin kannustava, että päätän tehdä käskyn mukaan. Kuulen Maaryan kolistelevan, ja hetken päästä hän avaa lastaussillan ja antaa loppukesäisen valon tulvia traileriin. Silmiäni häikii, joten kuvittelen olevan kaikkien kouluhevosten esikuva, Matador, jolla on päässään nenäpiihin asti ulottuvat kärpäslasit. Maarya taluttaa minut ulos kisapaikalle: jälleen uutta katsottavaa, tuumin, ja tiirailen ympärilleni tutkivasti: ei söpöjä poikia, voi räkä. Neiti Maarya lähtee taluttamaan minua hoitopuomia kohti. "Kuuleppas Tatti, nyt on sopiva aika vähän kenkkuilla: hypähdä pystyyn ja karkaa ton Calypton II:n luokse", jokin ääni sanoo. "Mikä mahtava idea", ajattelen ja sadasosasekunnissa pomppaan pystyyn. Maarya kirkaisee kerran ja hänen otteensa riimunnarusta kirpoaa. Otan jalat alleni, sillä Maaryan punehtuva naama ei hyvää tiedä. "Olikohan tämä sittenkään viisas idea", epäilen, mutta pieni ääni vierelläni sanoo: "Oli se hyvä tyttö, nyt vaan Calypton luo!" Hetken hikisen laukan jälkeen olen paikalla. Calypton seisoo korvat hörössä ja kuuntelee kisapaikan ääniä. Hirnahdan lemmenhuutoni pojalle, mutta ennekuin ehdin sen kummepia kosiomenoja tehdä, nappaa Calyptonin ratsastaja minusta kiinni. Maarya juoksee paikalle hikisenä ja läähättävä: "Kiitokset Tatin pelastamisesta, se on vähän ööhh... villi", hän toteaa ja nykäisee minut liikkeelle kohti omaa hoitopuomia.

Hoitorutiinien jälkeen alan olla valmis itse suoritukseen (tai noh, voittoon oikeastaan). Enkeliääni kehottaa minua nyt nappaamman ruusukkeen, vieläpä sinivalkoisen sellaisen: "Sen teen!", lupaan ja käännän katseeni kohti koulukenttää. "Nyt hakataan ne", vahvistaa Maarya ja ohjaa minut radalle. Kuulen enkelin naurun, ja lyönpä vaikka vetoa, että se naureskelee pirun häviölle...
_________________________________

Taru K (VRL-0687, BRT) - Calypton II
Calypton II, tuo harmaan kiitävä ja pirteä tehopakkaus. Calypton on nyt vain sellainen. Oli viileää, mutta aurinkoista. Ohjasin pojan ulos yber-upeasta BR Teamin nimikko trailerista, jossa minun hehkeät kasvoni loisivat koko maailmalle aina automatkan ajan kuten myös omassa tallipihassamme.

Calypton on nuori ori ja uudet asiat sekä hevoset ovat jännittäviä, tilanne jalkovälin kaverin hieman villiintymään ja poni osoitti kiihtyvyyttään kuopimalla, hirnumalla ja yli päätään pitämällä meteliä. Arvasin että tälläistä tulisi. Riehuva reihuva keskikokoinen ponini veti itseensä tyrmeitä katseita, sillä meteli oli todella raivostuttavaa - erityisesti silloin, kun kilpailupaikan tammat ja muut oriit yhtyivät viestintäkarkeloihin. Lopulta Calypton kylläistyi ja tyytyi vain laajentamaan sieraimiaan kahvikupin kokoisiksi, jonkin ihastuttavan hevosen ohikulkiessa - Vihdoinkin hiljaisuutta, jonka turvin sain turvallisin mielen varustettua tämän kaverin.

Olen tekstiiliratsastaja ja kaikki oli siis väritykseltään yhteen sopivia; Minulla uskomatonta värisilmää. Luonnonvaaleat ja vaalean oranssipaikkaiset ratsastushousini yhdistyivät saman väriseen kevyehköön tuulitakkiin sekä lisäksi oranssiin raippaan. Calyptonilla oli veikeät oranssit ponisuojat sekä oranssi meksilaisen turpahihnan pehmuste. Satulahuopa oli äärettömän laadusta ja paksua sekä kalliinnäköistä kangasta ja tunsin sen menevän hieman kasaan nuostessani Calyptonin selkään itsevarmasti nauraen ja mielikuva siitä kuinka voitokkaasti kierrämme maneesissa kunniakierroksen joukon ensimmäisenä; "no, saa nähdä miten käy" ajattelin, mutta en sanonut sitä kenellekkään tietysti ääneen - rispektini olisivat kärsineet epävarmuudesta.

Olimme lämmittelyssä ainoat, joilta löytyi suusta baby - kanget. Kanget olivat kauniin kultaiset ja näyttivät hieman huonotekoisilta hammasraudoilta; en kuitenkaan välittänyt vaan ratsastin nenä pystyssä olettaen, että muut eivät tajuaisi sitä.

Kuuluttaja sanoi nimemme ja ratsastimme maneesiin. Saavuimme tervehdykseen ja kuljinne tyylipuhtaasti, tietysti täydelliseen yhteensopivana parina kouluradan lävitse, jonka jälkeen lähdimme pois. Yritin hämätä hieman kehnosti mennyttä suoritustamme sillä, että sokaisin mies tuomarin kauneidellani sekä uskomattoman harkitulla ja tyylikkäällä silmäniskulla.

Nyt vain tuloksia odottamaan, siinä pitäisi mennä vielä hetki. Varauduin pettymykseen, mutta odotin voittoa. Ponia ei kiinnostanut, vaan se mutusti kisahoitajan kanssa jotain ällöä - vissiin ruisleipää, hammasraudat suussa. Sillä aikaa minä katselin muiden ratsukkojen suorituksia ja käytin psykologisia defenssejä nähdessäni hyvin suorituneita ratsukkoja kerta toisensa jälkeen.
_________________________________

Lumiére (VRL-1104, EVR) - Bernaudette BLI VH-24687
'Hei tuomari, ota pois tuo yrmy ilme kasvoilta, minähän vain vähän pukitin! Ai etkö? Harmi, se ei näet oikein pue sinua. Eikä muuten tuo limenvihreä kravattikaan. Jatkamaan? No, koko ajanhan tässä ollaan menossa, sinä se häiritset keskittymistäni!

Hups! Mitenkäs se kouluaita tuolla tavoin hyppäsi tielleni? No, viis siitä. Jos se kerran hyppää minun tielleni, minä maksan samalla mitalla! Eivät kouluaidat nyt niin paljon maksa. Vai maksavatko? Jaa, no, se meni jo rikki, eikä sille voi mitään.

Äläkä sinä siellä selässä huido noin paljon! Eihän tässä voi edes rauhassa ravata! Rakas omistaja, tuollainen kielenkäyttö on aivan tarpeetonta! Katso nyt, tuomarille tuli taas paha mieli. En muuten tiennytkään, että ihmisen kasvot voivat muuttua noin punaisiksi. Se johtui varmasti siitä, kun sinä siellä selässä menit käyttämään niin rumia sanoja. Tiedäthän sinä nuo kuusikymppiset, eivät ymmärrä nykynuorison kielenkäyttöä.

Nytkö jo pois kentältä? Hei, mehän harjoiteltiin tätä ohjelmaa ties kuinka kauan ja nyt sinä tahdot jättää sen kesken! Okei, kyllä minä menen, mutta kyllä sinä voisit siltikin vähentää tuota kiroilua siellä selässä...'
_________________________________

luokka 2

Kordevil (VRL-6290, KiR) - Torrevan Kukkulan Kuningas VH-33304
Taas sitä mentiin. Moottoritie jyllää alla, ahtaassa kopissa ei näe ympärilleen. Seinän yli näkee juuri ja juuri pienen matkakaapin. Matkan syy on selvä: kisoihin. Taas pitää mennä ojentelemaan jalkojansa turhan päiten. Taas pitää mennä kuolaimelle kun ihan vierestä kulkee kauniita tammoja. Ei saa hetken rauhaa. Ehtii syödä vain nopeasti. Hieman kiristävät letit on laitettu jo viime iltana, nyt vain ärsyttävästi heiluvat sykeröt kiinnitetään ompelemalla. Järjestelyt ovat kamalia, rauhaton ilmapiiri täyttää tallin. Ei se ole hevosen hommaa.

Paikan päällä kauniisti kiiltävä lähes porkkanaan vivahtava karvani suitaan vielä viimeisen päälle. Mikseivät saman tien ota Fairya ja ala vaahdottaa? Tulisi ainakin kunnon kiilto. Pitäisi kai lopettaa mietiskely, omistaja näyttää epäileväiseltä. Luulee kai että minulla on taas jotain ilkeää mielessä. Minulla, maailman ihanimmalla orilla kautta maan! Mutta eipä sitten, pääseepähän tammatilanteen tasalle. Hei, tuollahan on jo yksi...

Hop-hop-hop-ja ponnistus. nyt on omistaja selässä. Raippaa ei minulle tarvita, joten se on jäänyt kaupan hyllylle... Mutta asiaan. Kaunista lämmittelyä vähän aikaa. Ravia. Melkein törmäys toisen hevosen kanssa. Joka olikin tarkemmin katsottuna tamma, hitsi vie! No, taas pohkeenväistöjen pariin. Pari kaunista askelta, noin. Hetkinen, mitä järkeä? Pysähdyn varoittamatta miettimään, ja ratsastajani näyttää keikahtavan melkein kaulalleni. Varoisi vähän, nyt kaikki nauravat. Ei ihmisillä ole itsetuntoa, ajattelen.

No, taas laukan pariin. Vilkuilen melkein kolariin joutuneen tamman perään, mutta se on ehtinyt hävitä. Nyt alan minäkin hermostua. Hevosia katoilee. Ei ihme, että kaikki ovat niin hermostuneita, pelkäävät hevosensa puolesta. Sietääkin. Mutta hei, tuollahan se onkin! Alan kurkkia paikkaan josta kaunokainen tuli, kun minut äkkiä ohjataankin sinne. Apuva! Muisan ajan ja paikan. Nämä ovat kisat. Tuo on rata. Nyt täytyy esittää parhaansa.

Astelen radalle kauniisti kuolaimella. Pysähdyn tasajaloin. Vilkaisen ylöspäin: riittääkö? Ei riitä. Matka jatkuu. Kaarroksia, nostoja, väistöjä, lisäyksiä. Hyvin se meni, ajattelin, vaikka vähän tuli tuijoteltuakin sen tamman perään. Astelen pois radalta tyytyväisenä. Mutta sävähdän huomatessani, että tamma on taas kadonnut. Ihan outo paikka. Ja kohta on kuitenkin uusinta eri paikassa. Jospa se tamma ilmestyisi sinnekin...
"Alku on oikein sujuvan kuuloinen, loppuun päin alkaa kuitenkin hieman töksähdellä. Muuten oikein kiva, viihdyttävä ja virheetön tarina."
_________________________________

Maarya (VRL-2434, EVR) - SS Tigerol VH-15445
- Nyt lähti sano Annikki Tähti, sanon mielessäni ja kokoan kankisuitset paremmin herkkään suuhuni. Sherecan pihalla on tuhottoman paljon trailereita, ratsastajia, vaurstekaappeja, hoitajia... ja toinen toistaan upeampia hevosia. Maarya saisi kuitenkin olla ylpeä, sillä minä - ziljoonia kisoja kiertänyt ja voittanut upea trakehner-tamma olen koko joukon keskipiste. Säteilen ylpeyttä upouusi nahkainen koulusatula selässäni. Katselen paheksuvasti pikku shettiksiä, jotka ovat tulleet kokeilemaan helppo C-luokkaa. Minä menenkin tänään Intermediaire II:n ja Grand Prix Kür:in.
Saavumme verryttelystä itse radalle. Tuhatpäinen yleisö hurraa - kaikkihan toki tietävät kuka olen! Maarya kokoaa ohjat ja herkistyn äärimmilleni, kuin kouluhevonen konsanaan. Koppava ratsastaja selässäni hipaisee minua raudanlujilla ja treenatuilla pohkeillaan, ja siirryn heti keskikäyntiin. Äärettömän vaativan näköinen 4-päinen tuomaristo katsoo suoritustamme silmä kovana. He mutisevat jotain toisilleen ja näyttävät toinen toistaan tiukemmilta. Maaryan antaessa merkin C:n kohdalla tiedän salamannopeasti miten reagoida; siirryin keinahtelevaan raviin, jonka neiti selässäni pian vääntää kootuksi raviksi. Sitten vielä muutama apu, ja tadaa, huipputamma SS Tigerol on lisätyssä ravissa. Liidämme tuomariston ohitse ja he näyttävät silminnähden tyytyväisiltä. -Vihdoinkin vaihtelua niihin tököttäviin shettiksiin, he naureskelevat. Suoritamme radan puoleenväliin, jonka jälkeen ovat vuorossa lempparini - laukanvaihdot joka toisella askeleella! Maarya komentaa minua, ja vuosien harjoittelun työn tulos kuuluu yleisöstä kohahduksina: suoritamme laukanvaihdot täydellisesti ja Maarya näyttää oikein tyytyväiseltä minuun. Pian olemmekin jo ohjelman lopussa, ja koska lopussa kiitos seisoo, seison sananlaskun mukaisesti kuin patsas Maaryan kiittäessä tuomaristoa. He antavat meille luvan poistua radalta kyynel silmäkulmassa. Lisää katsojia kerännyt yleisö hurraa, ei, vaan mylvii, kun poistumme radalta asiallisesti ravaten.
Hoitopaikalla, ennen kotiinlähtöä, Maarya kertoo avustajalleen Sarahille miten ratamme meni. - Tappelin ensin sen lihavan pullapollen kanssa, mennäänkö radalle vai ei. Lopulta minun piti laskeutua selästä ja vetää se radalle. Yleisöpaikkoja olisi ollut vaikka kuinka, hyvä jos satakunta oli paikalla! Tuomari oli äärettömän ystävällinen, ei tosiaankaan niin tiukka kuin olisi luullut! Tikrun ravi oli aivan hirveää; laukkasi melkein kun piti mennä koottua ravia, ja hyvä että sain sen laukassa pidettyä. Kaiken lisäksi neiti pukitteli ja steppasi paikallaan tervehdyksen. Ajattele, että jopa helppo A voi mennä näin pieleen! Minun tekisi mieli kuristaa mokoma Maarya - kuka se sanoi, että mielikuvaharjoittelun avulla radat menevät nappiin?!
"Kuta kuinkin sujuvaa tekstiä, mutta muutama pikkuinen kielioppivirhe pudotti sijaa. Tarinassasi on hauska idea."
_________________________________

heidi. (VRL-1537, FCR) - Toy Soldier
Selostajan ääni raikuu ympäri Sherecan tiluksia. Katselen ohitseni ravaavaa ruunaa, sen selässä istuvaa naista ja näiden kahden yhteistyötä. Takavuosien mestariratsukko, nykyään enää pikkukisoja kiertävä parivaljakko. Ruuna on jo vanhentunut, askel ei ole enää niin kepeä kuin ennen. Naisen hiukset ovat harmaantuneet, silinteri jo vaalentunut ja kannuksissa kimmeltää jo ruostetta.

Vaivun hiljalleen ratsukon suoritusta seuratessani muistoihin. Miten silloin, kun minä nuorena tyttönä aloitin ratsastuksen, miten jo silloin rataansa suorittava nainen oli ollut idolini. Hänen julisteet olivat verhonneet seinät, hänen nimikirjoituksensa oli säästetty, hänen hevostensa nimiä oli opeteltu ulkoa. Aika on kuitenkin jättänyt hänet ja hevosensa. Yhdessä oli heidän tarunsa tähtiin kirjoitettu, mutta kulunut jo pois. Silmääkään räpäyttämättä seuraan naisen ja ruunan poistumista radalta.

Illalla, sohvalla vanha puulaatikko sylissäni istuen, hymynkare käväisee kasvoillani. Jo heiveröiseksi muuttunut juliste on kädessäni. Nainen poseeraa siinä, vierellään ensimmäinen menestysratsunsa. Mietin, kuinka aika on mennyt kovin nopeasti ja muistona kultaisesta nuoruudesta on enää vain tuo yksi juliste. Se on viimeinen side naisen ja hänen ratsujensa menestykseen. Puristan sitä tiukemmin käsissäni; ehkä siitä ei tarvitse päästää irti.

Mutta joskus sekin on tehtävä. Mutta ei tänään. Suljen hetkeksi silmäni, vaivun unelmiin, ja kun ne taas avaan, palaan todellisuuteen. Taitan julisteen hitaasti, asetan sen laatikkoon ja kohotan käteni sulkeakseni kannen. Mutta käsi pysähtyy, mieli seisahtuu. Sydän tuntee surua, ikävää, kaipausta. Mutta siitäkin on vain selvittävä. Silmät samalla sulkien laitan kannen laatikon päälle, lukitsen sen sormillani. Hetken kuluttua kömmin ylös sohvalta, asetan aarrelaatikkoni hyllylle ja huokaisen. Muistelut ovat ohi.
"Tämä tarina ansaitsi sijansa omaperäisen ideansa ansiosta, vaikka teksti ei muuten ollut kovin sujuvalla kielellä kirjoitettu. Pidin ideasta."
_________________________________

Crystal (VRL-0628, KR) - Napernaatti VH-33562
Tiistai 09.10.2007
Rakas päiväkirja, tänään heräsin kamalaan painajaiseen! Näin unta, että rakas kilpahevoseni Napernaatti joutui hurjaan trailerionnettomuuteen ja en päässytkään sen kanssa Sherecan koulukilpailuihin. Heräsin hätkähtäen siihen kuinka jarrut kiljuivat syyskauden kylmettämällä tiellä, jonka pinta hohti salakavalaa näkymätöntä jäätä. Minua kylmetti, sillä uni oli karmea. Juuri tärkein minulle olevista asioista, Napero, oli menettänyt henkensä unessa. Rukoilin ja toivoin, ettei uni olisi enneuni. Sillä se olisi minulle liikaa. Napernaatti oli kuitenkin talliin pyöräillessäni täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja se hirnui minulle kimakasti nähtyään minut. Heitin sille aamuruuat ja palasin tunnin kuluttua liikuttamaan sen. Koulutreeniä, koulutreeniä, mitäs muutakaan! Kyllähän kisoissa pitää osata sen mitä on menossa tekemään. Tsemppiä!

Keskiviikko 10.10.2007
Hei päivis, tänään oli mukava päivä! Teimme yhdessä talliavustajani kanssa (joka ratsasti lämminveriruunallani Lukella) piitkän maastolenkin ja puhelimme kaikesta maan ja taivaan välillä! Hän kertoi minulle ihailevansa Napernaattia ja olinkin todella tyytyväinen hänen puheistaan, olin jopa lähes ylpeä. Kuitenkin ylpeilemättä tuumasin hänelle, että onneksi hän sentään sai hoitaa hevosiani ja ratsastaa niillä maksutta. Ja hän myönsi olevansa onnentyttö! Puheet kääntyivät jostai mutkan kautta kisoihin, ja kyselinkin Minnalta, olisiko hän taas valmis tulemaan auttamaan Sherecaan ja hän lupasi tulla mielellään. Sovimme hieman aikatauluista ja Minna lupasi pestä Naperon sunnuntaina. "Hienoa, mutta nyt laukataan!" huudahdin Minnalle ja niin lähdimme kiitoa pitkin tietä. Pitihän kovan treenin välissä olla hauskanpitoakin!

Torstai 11.10.2007
Päiväkirjani, tiedätkö mitä? Miten ihminen voi joskus herätessään olla niin väsynyt, kuin minä olin tänään! Naperokin tuntui tallilla olevan nuutunut, joten ajattelin että tämä päivä on se kaivattu vapaapäivä, ja niin heitin tamman laitumelle ja lähdin uimaan. Oli ihanan rentouttavaa istua uimahallin poreammeessa ja vain olla. Samalla kertasin päässäni kouluratsastusradan, ettei kaikki vain kaatuisi siihen, etten muista miten pitää ratsastaa! Samana iltana uimahallista tultuani laitoin kisavaatteeni pesukoneeseen, että ne ehtisivät kuivuakin. Kaivelin myös kaapin perukoilta hiusverkon ja muut tykötarpeet. Menin myös aikaisin nukkumaan, että jaksaisin edes seuraavana päivänä..

Perjantai 12.10.2007
Tättärää! Kisapäivä lähestyy ja mahakivut kasvavat. Jännitykseltäni en oikein pystynyt muuta tekemään aamulla, kuin vetäisemään jotain naamalärviin ja lähtemään bussilla tallille, sillä en pystynyt pyöräilemään. Ilma oli onneksi aurinkoinen ja sinulle, rakas päiväkirja, voin paljastaa myös nähneeni vilauksen ihastuksestani. Mutta pidetään se vain meidän keskeisenä asiana. Tallilla Napero oli virkeällä päällä. Varustin sen pikapikaa ja lähdimme kentälle treenaamaan Helpon Aan rataa. Kaikki sujui mallikkaasti siihen asti, kunnes valkopunasininen muovipussi lenteli kentälle. Siitäpäs Napero pillastui ja hyppäsi pystyyn. Sain kuitenkin pidettyä itseni selässä ja tammankin rauhoitettua, joten pienen välikohtauksen jälkeen jatkoimme rataa ja treenasimme laukannostoja ja pohkeenväistöä. Tamma rentoutui taas ja myötäsi niskaansa hakeutuen peräänantoon. Kiitin sitä ja tein loppujäähdyttelyt. Hyvin tehty, Napero!

Lauantai 13.10.2007
Äitini synttärit! Aamulla herätin äitini laulamalla paljon onnea vaan-laulun oikein kauniilla ja heleällä äänelläni (jota se ei kyllä todellakaan ollut, sillä aamukäheä ääneni on kaikkea muuta kuin heleä, mutta äidille se näytti kelpaavan) ja teimme isän kanssa myös hienon täytekakun. Ensin herkuteltuani runsaasti ja äidin tarjottua konvehteja, lähdin pyörällä tallille. Päätin, että tänään otettaisiin 50-60 senttimetriä korkeita esteitä, sillä kisatammani oli niin herkkä kyllästymään yhteen tiettyyn asiaan, eikä ollut varaa ottaa sitä riskiä. Minna oli rakentanut siistin, kahdeksan esteen radan kentälle ja hoitanut tammankin valmiiksi. Napero pureksi kuolaimiaan minun hypätessä sen selkään. Oli kivaa ratsastaa esteitä pitkästä aikaa! Naperokin hyppäsi hyvin eikä ollut päivässä muutakaan moittimista. Minna putsasi Naperon varusteet ja minä söin vielä illalla kakuntähteitä iltapalaksi, terveellistä eikö vain?

Sunnuntai 14.10.2007
Rakas päiväkirjani, tänään teimme vaikka mitä yhdessä Minnan kanssa! Minä laitoin tarvittavia tavaroita kilpailuarkkuuni sekä pesin satulahuovat ja loimet, vaikkei niitä sen koommin kisoissa tarvitakkaan. Harjasin myös harjat puhtaiksi ja siistin Naperon harjaboxin. Minna pesi tammaa ulkona ja Napero selkeästi nautti saadessaan huomiota oikein olan takaa. Kun vastapesty Napero oli loimitettu ja se oli hieman kuivunut, päätimme juoksuttaa sitä pellolla. Napernaatti oli innoissaan ja pukitteli hurjanlailla! Toisinaan minun ja Minnan oli pidettävä yhtä aikaa narusta kiinni ettei tamma vienyt meitä mukanaan. Juoksutuksen jälkeen pesimme vielä Naperon jalat, sillä ne mudastuivat pellolla olon takia ja laitoin Naperon karsinaan, jonka Minna oli aamulla jo puhdistanut kokonaan ja jäljellä oli vain täysin puhtaan keltaiset purut. Ruoka-astiassa Naperolle oli laitettu päiväruuat ja niitä tamma jäi syömään lähtiessäni kotiin.

Maanantai 15.10.2007
Hei päiväkirja! H-hetki lähestyy. En ehdi nyt kirjoittamaan paljon, koska meidän pitää nyt ihan kohta lähteä. Minna on lastaamassa Naperoa autoon ja istun varustearkun päällä sillä minun pakko saada purkaa jännitystäni ja sinä olet hyvä lieventäjä. Kiitos kun saan kertoa sinulle kaiken! Kello on vasta hieman yli seitsemän aamulla, mutta matkaa kisapaikalle on kuitenkin aika paljon, eli on hyvä varata matkaan paljon aikaa. Kaiken lisäksi luokkamme on ensimmäisenä, haluan saada varmasti hyvän ajan lämmitellä Naperoa. Toivota minulle onnea, menen nyt! Kerron tuloksista sinulle heti kun palaan. Tsau!
"Tarina sijoittui ennen kaikkea omaperäisen päiväkirja-ideansa takia, mutta myös kielen sujuvuudella oli positiivinen vaikutus. Mielenkiintoinen viikko :)!"
_________________________________

This site is hosted for FREE by . Click here to get your own Free Website!