Ohjeita virtuaalikennelin tekijälle

 

Mitä virtuaalikennelit ja virtuaalikoirat ovat?

Saatat miettiä tähän aiheeseen liittyviä kysymyksiä, jos olet aiemmin ollut virtuaalihevosten parissa tai ylipäänsä ihan uutena virtuaalimaailmassa. Yritän nyt vastata parhaani mukaan.

Virtuaalikoirat ovat mielikuvituskoiria, jotka elävät leikisti internetissä. Niillä voi olla kuvanaan jonkin oikean koiran valokuva tai vaikka piirros. Useimmat virtuaalikoirat elävät virtuaalikenneleissä, mutta on myös koiria jotka ovat ikään kuin kenen tahansa yksityisiä perhekoiria. Jotkut kennelit ottavat yksityiskoiria asukeikseen, mutta eivät kaikki. Kenneleissä ei ole vastaavaa hoitojärjestelmää kuin talleissa eikä mitään merkintöjä siitä, ottaako kenneli yksityisiä vai ei.

Virtuaalikennelit omistavat ja kasvattavat virtuaalikoiria. Kennelin voi perustaa kuka tahansa. Koiria ostetaan toisilta kasvattajilta ja näiltä voidaan kysyä myös urosta siitoskäyttöön omalle nartulle. Kaikki tapahtuu leikisti, eikä rahaa käytetä. Joskus puhutaan virtuaalieuroista, mikä tarkoittaa leikkirahaa.

Koirien ostaminen, myyminen ja muu yhteistyö muiden virtuaalikasvattajien kanssa tapahtuu siten, että kirjoitetaan toiselle "haluaisin ostaa sen ja sen pennun", tai "minulla olisi myynnissä sen ja sen rotuisia pentuja", tai "saanko käyttää sitä ja sitä urostasi sille ja sille natulleni". Tai muuta tuontapaista. Ostetuille koirille pitää tehdä sivut, jotta niistä tulee olemassa olevia virtuaalikoiria. Eli pitää osata tehdä nettisivuja jonnekin ja usein myös olla kuva koiralle, jos haluaa ostaa virtuaalikoiran.

Myynti-, osto- ja muita ilmoituksia löydät helpoiten esim. Karvaturrit-keskustelusta. Niistä ilmoitetaan myös kennelien sivuilla. Kennelin voi aloittaa keksimällä sinne itse koiria tai ostamalla toisilta. Kenneliä ei ole pakko rekisteröidä minnekään, mutta sen voi tehdä halutessaan Virtuaalimaailman Kennelliitossa. Koiria voi rekisteröidä Virtuaalisessa FCI:ssä, mutta sekään ei ole pakollista. Koiria voi kisauttaa ilman rekisterinumeroa.

Osa virtuaalikenneleistä ottaa hoitajia, mutta eivät kaikki. On aivan vapaavalintaista haluaako kennelinsä koirille hoitajia vai ei. Koiria hoidetaan kirjoittamalla hoitopäiväkirjaa, yleensä ne ovat Freebokin vieraskirjoja, mutta myös foorumeita on käytössä hoitopäiväkirjoina. Kummallakin on puolensa. Hoitaminen ei maksa mitään, eikä hoitajalle makseta palkkaa oikeasti, vaan maksu tapahtuu esim. tassuina, eli pisteinä joilla saa ostaa tavaroita virtuaalikoirien kaupoista. Kenneleissä voi asua myös muita eläimiä kuin koiria, ja niitä hoidetaan samalla tavalla.

Koiratoiminnan perusteita:

Virtuaalimaailma matkii suurelta osin oikeaa kenneltoimintaa. Mutta mielikuvituksellekin on silti jätetty tilaa, ja jokainen tekee kennelistään omanlaisensa. Oikeissa kenneleissä koiria ei yleensä ole yhtä paljon kuin virtuaalikenneleissä, eikä oikeissa kenneleissä ole hoitajia joka koiralla, yms. Osassa virtuaalikenneleitäkin toimii kennelapulainen, joita löytyy myös oikeista kenneleistä jonkin verran. Kennelapulainen avustaa kasvattajaa ja virtuaalikennelissä pitää myös huolta hoitajista kasvattajan puolesta. Eli kasvattaja on virtuaalikennelin omistaja.

Koiratoiminta lähtee siitä, että on kenneleitä, jotka kasvattavat ja myyvät pentuja, ja sitten on ihmisiä jotka ostavat niitä. Nämä voivat olla yksittäisiä pennunostajia tai toisia kasvattajia. Koiran kanssa voidaan harrastaa jotain, se voi olla siitoskoirana, tai sitten se on pelkästään perheen rakas lemmikki. Kennelien omistajilla on keskenään yhteistyötä ja erilaisia liittoja on, kuten Kennelliitto. Tässä puhutaan siis oikeasta koiratoiminnasta. On myös erilaisia lajiliittoja harrastuslajeille, joissa kilpaillaan. Kasvatustoiminnan verkostot varsinkin ovat hyvin kansainvälisiä ja Suomen kohdalla ylin taho on FCI eli Kansainvälinen Kennelliitto (Federacion Cynologique International).

Koiranäyttelyt ovat alkujaan olleet kasvatuksen apuväline, joissa on laadittu rotumääritelmät. Eli se, miltä tietyn rotuisen koiran tulisi näyttää. Nykyisinkin tämä tarkoitus on olemassa, tosin rotumääritelmät ovat jo vakiintuneet ja erikseen. Silti koiranäyttelyistä on tullut paljolti vain yksi kilpailu, mitä kaikki eivät katso hyvällä. Näyttelyarvostelun pitäisi olla nimenomaan analyysi koirasta verrattuna rotumääritelmään, ja tällä merkitystä siinä, kannattaako koiraa käyttää jalostukseen vai ei. Mutta tarkkaan ja asiantuntevaan analyysiin pystyvät yleensä vain rodun kasvattajatuomarit, eli jotka itse kasvattavat rotua, sekä kokeneet ja pätevät muut tuomarit (kaikkien rotujen, tai muut).

Virtuaalimaailmassa meno on hieman erilaista, mutta periaatteet samat. Myös virtuaalikoirien tuomareilta edellytetään rotujen tuntemusta - jos siis haluaa jonkin liiton pätevöimäksi tuomariksi. On myös olemassa virtuaalisia rotujärjestöjä, jotka teettävät omia tuomarikokeitaan, yleensä omia erikoisnäyttelyitään varten saadakseen ko. rodun erityisesti tuntevia tuomareita. Jotkut kasvattajat pitävät kriteerinä sitä, että hänen jalostuskoirillaan tulee olla tietty palkinto näyttelyistä, toiset taas eivät vaadi mitään erityistä. Tästä ei ole olemassa sääntöjä, ellei sitten virtuaalinen rotujärjestö ole tehnyt jotain sääntöä esim. suosittelemiaan pentueita varten.

Virtuaalikennelit, kuten oikeatkin kennelit, ovat keskenään erilaisia. Oikeita kenneleitä säätelevät erilaiset lait ja asetukset, sekä tietysti käytännölliset syyt, mutta virtuaalikennelistään voi tehdä sellaisen kuin haluaa. Osassa kenneleistä koirilla on häkit tai aitaukset, joissa ne asuvat. Osassa koirat ovat vapaana samassa asunnossa ihmisten kanssa, osassa taas niillä on omat tilansa. Nämä kaikki vaihtoehdot ovat myös oikeiden kennelien käytössä. Oikeissa kenneleissä ei yleensä ole kovin montaa rakennusta, eikä uroksia ja narttuja erotella eri paikkoihin, mutta mielikuvitus antaa tässä vapaat mahdollisuudet suunnitella oma virtuaalikenneli kuten parhaaksi katsoo. Oikeiden kennelien mallin mukaan monessa virtuaalikennelissä on aidattu piha tms. aitaus koirille, jossa ne voivat ulkoilla silloin kun eivät ole lenkillä hoitajansa tai omistajansa kanssa.

Kennelistään voi halutessaan tehdä pohjapiirroksen ja laittaa sen muiden nähtäväksi. Esim. Lupiinilaaksossa on pohjapiirros, joka kuvaa maatilaympäristöä Suomessa, sieltä löytyy toiselta puolen päärakennusta ihmisten asunto ja toiselta koirien, vanhasta aitasta on remontoitu hoitajien tila ja lisäksi on talli hevosille. Koirien puolelta pääsee suoraan ulkoiluaitaukseen, mutta koirat asuvat sisällä ja niillä on häkit vain väliaikaiskäyttöön, muuten ne ovat vapaana. Kennelin tiluksiin kuuluu myös kenttä, jolla voi ratsastaa tai harjoitella koirien kanssa. Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten kennelin voi toteuttaa. Joku kenneli saattaa sijaita Haiwaijilla, joku Italiassa, Ruotsissa, USA:ssa, ihan missä vain haluaa kenneliään pitää. Ja se voi olla pieni kerrostaloasunto tai luksushuvila. Tosin pieneen kerrostaloasuntoon ei ehkä ole hyvä ahtaa 50 koiraa...;)

Kennelin ympäristö ei välttämättä vaikuta siihen miten tekee sen kotisivut. Kotisivuihin voi katsoa esimerkkiä muista virtuaalikenneleistä. Yleensä niistä löytyy linkit koiriin, pentuihin, yhteistyöläisiin (näitä ei ole pakko ottaa jos ei halua), hoitajien sivuille (jos kenneli ottaa hoitajia) ja tekijänoikeustietoihin. Ne on hyvä merkitä selkeästi, koska sillä tavoin välttyy syytöksiltä että käyttäisi luvattomia kuvia. Vieraskirjoista on tullut tärkeä osa virtuaalikennelien toimintaa, ja suurin osa viestinnästä voikin tapahtua niiden kautta.

Koirilla ei ole pakko teettää pentuja ja toisaalta voi valita itse milloin ja mistä yhdistelmistä pennut teettää. Nartun voi antaa sijoitukseen, jolloin saa teettää sillä ensimmäiset pennut ja omistusoikeus siirtyy vasta sen jälkeen. Uroksia ei ole pakko omistaa ollenkaan, jos pystyy käyttämään muiden uroksia nartuilleen. Pentueiden määrästä tai jalostukseen käytettävien koirien iästä ei ole virtuaalimaailmassa mitään määräyksiä. Pentueita voi teettää vaikka kaksi vuodessa tai sitten kaksi kuukaudessa, tosin on hyvä varmistaa että saa pennut myytyä. Myynnistä ja ostamisesta onkin jo puhuttu, eli sitä vain kirjoitetaan toisen kennelin omistajalle tai vaikka Karvaturreihin.

Papilloneilla ja phaleneilla narttujen pitää olla oikeasti vähintään 15kk ikäisiä ja urosten 12kk ikäisiä, että niitä voi käyttää jalostukseen eli teettää pennut. Monilla roduilla raja on kaksi vuotta nartuilla. Itse ole noudattanut noita rajoja, mutta mikään pakko kenenkään ei ole niin tehdä. Tosin toiset kasvattajat saattavat ihmetellä, jos teetät pennut 4kk ikäisellä pennulla... Ikääntyminen tapahtuu silti kunkin omalla systeemillä. Omat koirani ikääntyvät vähän miten sattuu (eli millä tuulella milloinkin olen), joidenkin koirat ikääntyvät esim. 1kk = 1v. systeemillä, joidenkin kuten oikeat koirat.

Itse määritän lopullisen iän sen mukaan, minkä ikäinen koira kuvassa on. Sitä ei aina voi sanoa varmasti, mutta suurin osa arvauksista osuu varmasti suunnilleen oikein. Ja muilta voi kysyä neuvoa jos ei todellakaan tiedä. Esim. jos minulla on kuva, jossa oleva koira on mielestäni - tai ehkä tiedänkin sen tarkkaan, jos tunnen sen koiran - kaksivuotias, niin laitan virtuaalikoiran iäksi 2v. Se tarkoittaa sitä, että se kilpailee näyttelyissä avoimessa luokassa, vaikka olisi syntynyt aivan äskettäin! Mutta aikuisen koiran kuvalla on aika turhaa ilmoittaa koiraa pentuihin, koska se ei voi mitenkään voittaa jos kuvassa on selvästi väärän ikäinen koira suhteessa siihen mihin luokkaan se on ilmoitettu.

Koirien nimeämisestä ei virtuaalimaailmassa ole mitään sääntöjä. Oikeasti jos kasvattaa enemmän kuin pari pentuetta, pitää hankkia kennelnimi. Ja koiran nimi saa olla korkeintaan 15 merkkiä pitkä, jne. Jos koiralla ei ole kennelnimeä, se on useimmiten ns. kotikoiran jälkeläinen. Esim. Jerry. Oikeasti sen nimen pitäisi siinä tapauksessa olla yksiosainen, koska moniosaisia nimiä saa olla vain kennelnimellisillä koirilla. Mutta virtuaalimaailmassa tällä ei ole väliä. Kennelnimi on virtuaalikennelisi nimi. Esim. oma kennelini on Lupiinilaakson, ja toinen kennelini on Rowan's. Kennelnimi voi olla millä kielellä tahansa eikä sen tarvitse tarkoittaa mitään. Kaikille Lupiinilaakson kennelissä kasvatetuille pennuille tulee nimeksi Lupiinilaakson .... esim. Lupiinilaakson Lady Marmalade. Virtuaalimaailmassa kennelnimen saa sillä hetkellä kun sen keksii ja tekee sivut. Kannattaa tosin tarkistaa Virtuaalimaailman Kennelliitosta, että juuri sitä nimeä ei ole vielä rekisteröity. Kasvatusnimi on oikeasti sama kuin kennelnimi, mutta virtuaalimaailmassa voi olla eri kasvatusnimi. Esim. CoolDog kasvatusnimi voi olla CD's tai Avril Zero kasvatusnimi AZ.

Vaikka monet kennelit käyttävät pentujen nimeämisessä jotain systeemiä, kuten aakkosjärjestystä - niin oikeasti kuin virtuaalisestikin - niin ei ole pakko käyttää mitään systeemiä. Kaikki pentueet voivat olla aivan minkä nimisiä tahansa, mutta kieltämättä systeemeissä on hyvätkin puolensa. Lupiinilaakson kasvateista tunnistaa aina, että kyseessä on pentuesisarukset kun alkukirjain on sama. Esim. Laventeli, Ladyhawke, Lady Marmalade, Lumitähti, Liljankukka. Pentueet voi nimetä myös vaikka teeman mukaan, esim. Suklaa, Vanilja, Mansikka, Tiikeri (jäätelömakuja). Aakkosjärjestystä ei ole pakko käyttää, vaikka laittaisikin samat alkukirjaimet. Lupiinilaakson ensimmäisen pentueen kirjain oli U. Pennut voi nimetä myös yksinkertaisesti vaikka Nippe, Pallo, Roope, Helmi, eli ilman mitään systeemeitä.

Näyttelyt ja muut kisat:

Virtuaalikoiria voi kisauttaa monessa lajissa. Tässä esittelen yleisimmät. Lopussa on lista virtuaalimaailmassa käytetyistä yleisimmistä lyhenteistä.

Agility: koirien esteratakilpailu, joka on periaatteessa kuten hevosten rataesteet, mutta esteet ovat hieman erilaisia. Hyppyesteet ja muuri ovat samoja, lisäksi on puomi, keinulauta, A-este, putki, pussi, rengas, jne. Näihin esteisiin voi tutustua oikeilla koirasivuilla joissa selostetaan agilityn perusteita. Katso esim. http://www.koirat.com Agilityssä on eri luokkia koon ja tason mukaan. Pienet koirat kisaavat MINI-luokassa, keskikokoiset MIDI ja isot MAXI-luokassa. Kokorajat voi selvittää Virtuaalisen Agility-liiton sivuilta, katso etusivulta linkki VFCI ja sieltä jäsenliitot. Kaikki koirat aloittavat kisaamisen I-luokasta, eli esim. MINI I. Kun tarpeeksi monta virtualikumaa on saavutettu, pääsee II-luokkaan, sieltä III-luokkaan ja lopulta voi valmistua agilityvalioksi. Virtuaalikumat merkitään tuloksiin vKUMA.

TOKO: koirien tottelevaisuuskilpailu. Katso oikeilta koirasivuilta tarkempi selostus. Vähän kuin hevosten kouluratsastus, eli tehdään tiettyjä liikkeitä ja tottelevaisin ja yleisvaikutelmaltaan paras kilpailija voittaa. Agilityssä ja tokossa ihmistä kutsutaan ohjaajaksi. Eli kun ilmoittautumisissa lukee ohjaaja, laita paikalle oma nimesi tai sen joka koiran vie kisaan. Tokossa kaikenkokoiset koirat kilpailevat yhdessä ja kaikki aloittavat alokasluokasta eli ALO. Siitä edetään avoimeen luokkaan eli AVO siinä vaiheessa kun koira on saanut kaksi ykköstulosta. Ykköstuloksilla ei tarkoiteta luokkavoittoa, vaan sitä, että koira saa arvosanan 1. Muut mahdolliset ovat 2 ja 3 tai hylkäys. Luokissa edetään tämän systeemin mukaan aina erikoisvoittajaan asti eli ERIVOI, josta voi valmistua tokovalioksi. Mutta loppuvaiheessa vaatimukset kasvavat... Katso säännöt Virtuaalisen Toko-liiton sivuilta.

Näyttelyt: näyttelyitä on erilaisia, on ryhmänäyttelyitä tietyille roturyhmille, kansallisia näyttelyitä kaikille roduille, kansainvälisiä näyttelyitä kaikille roduille, sekä erikoisnäyttelyitä vain tietylle rodulle. Koirat on jaettu käyttötarkoituksensa ja tyyppinsä mukaan roturyhmiin, esim. FCI 1 kattaa paimenkoirat ja FCI 3 terrierit. FCI 2 on molossityyppisille ja sveitsinpaimenkoirile, FCI 4 mäyräkoirille, FCI 5 pystykorville ja alkukantaisille, FCI 6 ajokoirille, FCI 7 seisojille ja lintukoirille, FCI 8 noutajille ja ylösajaville (koira pelottaa linnun lentoon, jotta se voidaan ampua), FCI 9 seura- ja kääpiökoirille, FCI 10 vinttikoirille. Esimerkkejä roduista: FCI 1 shetlanninlammaskoira, FCI 2 rotweileri, FCI 3 yorkshirenterrieri, FCI 4 lyhytkarvainen mäyräkoira, FCI 5 suomenpystykorva, FCI 6 suomenajokoira, FCI 7 punainen irlanninsetteri, FCI 8 labradorinnoutaja, FCI 9 kääpiövillakoira, FCI 10 afgaaninvinttikoira.

Koirat ilmoitetaan näyttelyyn roturyhmänsä ja ikänsä mukaan. Rodut on jaettu kahteen sukupuoleen, eli uroksiin ja narttuihin, joissa kummassakin käydään samat luokat. Ensin valitaan rotujen parhaat. Koirat ovat roduissa luokittain, pennut 7-9kk, juniorit 9-18kk, nuoret 15-24kk, avoin luokka yli 15kk ei yläikärajaa, veteraanit yli 8v. Oikeissa näyttelyissä on lisäksi valioluokka, mutta sitä ei ainakaan vielä löydy virtuaalikoirilta. Rotunsa paras koira kilpailee ryhmäkilpailussa roturyhmän paremmuudesta. Ja kunkin roturyhmän paras kilpailee vielä näyttelyn paremmuudesta eli best in show:ssa.

Yleisimmät lyhenteet:

evm = ei virtuaalimaailmassa, käytössä sukutauluissa, ei pakollinen kuten eivät sukutaulutkaan

IRL = oikea maailma, in real world, esim. oikeat koirat ovat IRL koiria

lay, leiska, ulkka = sivun ulkoasu eli layout

mese = MSN Messenger

MINI, MIDI, MAXI = agilityn kokoryhmiä, jaettu tasoryhmiin I, II ja III

ALO, AVO, VOI, ERIVOI = tokon tasoryhmiä

PEK = pentuluokka

JUN = junioriluokka

NUO = nuortenluokka

AVO = avoin luokka

VET = veteraaniluokka

SERT = sertifikaatti, vara-sert on varalla jos sertin saanut on valio

CACIB = kansainvälinen sertifikaatti, vara-cacib on varalla jos cacibin saanut on kansainvälinen valio

ROP = rotunsa paras

VSP = vastakkaisen sukupuolen paras

PN = paras narttu

PU = paras uros

RYP = ryhmän paras

BIS = näyttelyn paras

HYL = hylätty

EVA = ei voi arvostella

T = tyydyttävä

H = hyvä

EH = erittäin hyvä

ERI = erinomainen

BH = käytöskoe, palveluskoirille, mutta avoin myös muille

PK = palveluskoira

MEJÄ = metsästysjälki, metsästyskoirille

PAKK, PAHA, IPO = palveluskoirakokeita, PAKK on käytöskoe

MVA = muotovalio, esim. FIN MVA, virtuaalisesti vFIN MVA eli virtuaalinen Suomen muotovalio, titteli saavutetaan serteillä

AVA = agilityvalio, virtuaalisesti vAVA

TVA = tokovalio, virtuaalisesti vTVA

BH = käyttäytymiskokeen hyväksytysti suorittanut koira

vKANS MVA = virtuaalinen kansainvälinen muotovalio, katso säännöt VFCI sivuilta, titteli saavutetaan cacibeilla

VNL = virtuaalinäyttelyliitto

VAL = virtuaalinen agility-liitto

VTL = virtuaalinen toko-liitto

VMKL = virtuaalimaailman kennelliitto

VFCI = virtuaalinen FCI eli kansainvälinen kennelliitto

huom! nämä eivät ole ainoita VFCI jäsenliittoja ja myös muita liittoja on olemassa tämän "järjestelmän" ulkopuolella, mutta näillä on todennäköisesti laajin kannatuspohja virtuaalikenneleiden piirissä ja niiden säännöt mukailevat oikeita sääntöjä mahdollisimman tarkasti

näyttelyihin ilmoittautuminen on selostettu sivulla yhteisöt, tietoa kisoista saa parhaiten Karvaturrit-keskustelusta tai liittojen kisakalentereista

 

Aloittelijalle

Copyright

Freebok

Firmala

Freewebs

Sivuntekoa

Foorumit

Kuvalinkkejä

Kuvien kysyminen

Yhteisöt

Etusivu

 


This website is hosted for free by free website - Webs.com. Get your own Free Website now!